Mammakuhat alkavat olevan laskeneet mätinsä, ainakin siis täällä eteläisessä Suomessa ja on aika kirjoittaa pienimuotoinen raportti tuosta kuhan kutua edeltävästä kalastuksesta.
Some alkoi täyttyä heti jäiden lähdön jälkeen pulleista mätivatsaisista kuhista. Tämä on ehkä turhauttavin, mutta myös samalla antoisin kalastussesonki nykykalastuksessani.
Kelit voivat olla mitä tahansa, aina 20-asteen lämpimistä päivistä räntäsateisiin 0-päiviin.
Sesonki on verrattain lyhyt, joten vesille on päästävä melkein aina kun olosuhteet siihen mahdollisuuden tarjoavat. Kova tuuli on ainoa mikä minut vesiltä keväällä pois pitää, pienellä veneellä kylmissä vesissä heiluminen ei ursuitinkaan kanssa kuulu omiin mielipuuhiin.
Edellisvuosi oli ensimmäinen kun noihin isoihin kuhiin tuli enemmän keskityttyä ja paikkoja kierrettyä ja etsittyä niitä silmällä pitäen. Tänä vuonna oli siis kokemusta jo paikoista ja viime vuoden mansikkapaikoilta piti vain käydä ”poimimassa” isot kuhat kyytiin. Ihan niinhän se ei kuitenkaan mennyt, muutama paikka floppasi täysin.
Edellisvuonna nähtyjä isoja kuhia ei keväällä näkynytkään, annoin paikoille vielä uusiakin mahdollisuuksia mutta kun ei löydy, niin ei löydy.
No osuihan niitä onnistumisiakin, ennätystä paranneltiin kahteenkin otteeseen yli 11 kilon kaloilla. Kymppi rikkoontui yhteensä neljästi. Aluksi kalastin kaikkia paremman kokoisia kuhia että tuntuma kaloihin ja uuteen veneeseen paranisi. Lopuksi etsin vain kuhia joiden uskoin viiston perusteella olevan yli 90 senttisiä.
Kovaa luotaimen tuijottamista, mutta onhan palkintokin sitten mahtava. Paljon tuli taas oppia kuhan liikkeistä, tosin onhan siinä paljon enemmän vielä opiskeltavaakin.
Nyt onkin suunnitelmat aikalailla auki mitä seuraavaksi kalastelisi.
Active targetkin saapui tovi sitten ja sen opiskelua ainakin luvassa.
Ahventakin pitäisi kalastella. Noh onhan tässäkin jo tekemistä.