Kevään edetessä (hitaasti vieläkin, mutta kuitenkin) ollaan keskitytty enemmän ja enemmän sen ison kuhan löytämiseen. Uusia järviä etsitty kuhan kuparinen kiilto silmissä.
Toki niitä haukiakin on matkalle osunut, melkeimpä jokainen vesistö kuitenkin pitää sisällään sen suuren hauen, useasti vielä useammankin. Ja haukia ollaan tietysti ongittu kun kohdalle on sopivasti sattunut. Kuitenkin se kuha on ollut ykköskohde.
Alku on tietysti ollut hankala kun lajista ei isompaa kokemusta kummaltakaan löydy. Paperilla hyviltä näyttäneisiin olosuhteisiin ollaan tehty aikalailla täysin pummeja reissuja ja huonoihin olosuhteisiin ollaan onnistuttu vielä huonommin.
Milloin kuhilla on ollut niin kiire ettei täsmäsuvin nopeus riitä niiden päälle pääsemiseen ja toisinaan ne pelkäävät kaikkea mitä siimalla vedenpinnan alle lasket.
Jonain päivinä on kaikkea tultu kyllä uteliaasti katsomaan, mutta tärpit ovat jääneet puuttumaan.
Livesightilla on kyllä hieno seurata mitä kaikkea se kuha siellä veden alla touhuaa, yksikin innostui heittämään voltteja kumin ympärillä ja jäi vahingossa kylkievästään koukkuun kiinni. On se erikoinen kaveri.
Mutta kun tarpeeksi vesillä touhuaa, osuu se onnistuminen suviinkin.
Ensimmäisen kerran osuin selkeään kuhan syönti-ikkunaan, tuntui että jokainen kuha mikä näkyi oli saatavissa, ne eivät välittäneet veneestä ja löivät kumiin kiinni sen suurempia ihmettelemättä. Tästä ikkunasta sainkin usemman kohdekalan, isoimpana hieman yli 7 kiloinen pullea kuha ja samalla itselle uusi ennätys.
Yhden hyvän kalan onnistuin tiputtamaankin siiman päästä.
Toninkin kanssa osuttiin tälläiseen hetkeen ja saatiin molemmat ronkittua kalat esille, ei jättejä mutta kaloja kuitenkin.
Yhdellä reissulla osuin kuitenkin johonkin niin erikoiseen hetkeen, etten vieläkään ole siitä täysin toipunut.
Hetken luotaamisen jälkeen viisto piirsi hyvän kalan, venettä kalan päälle ja jigiä naamaan. Nousee katsomaan niin kuin niin monta kertaa ennenkin. Tuijottaa jigiä aivan naama kiinni siinä ja samassa tärähtää.
Olin itse asiasta varmasti yhtä yllättynyt kuin huijatuksi tullut kuhakin. Pinnassa hetki tuttua heilumista ja kala haaviin. Näen heti että haavin pohjalla makaa selkeästi oma ennätyskuha. Punnitus varmistaa asian, 9.8 kiloinen sikaniska. Huh huh mikä kala.
Kaikki varmasti tietävät isosta kalasta tulevan sekavan mielentilan missä ei pysty keskittymään oikeastaan mihinkään. Selvittelen päätäni ajelemalla edestakaisin ja miettien lähtisikö jo kotiin. Välillä joku kalakin käy veneesä, mutta ajatukset ovat vieläkin tuossa uudessa ennätyksessä. Kun silmät alkavat taas näkemään viistossa kaloja, piirtyy seuraava iso kala näyttöön. Venettä päälle, tämäkään kala ei välitä päälle tulevasta varjosta vaan aloittaa tuijotuskilpailun jigin kanssa, kolmen minuutin mittainen kilpailu päättyy kuhan rajuun tärppiin. Nopeasti tämäkin kala haaviin, vielä isompi kuin edellinen. Nyt on pakko mennä maaginen kymppi rikki. 10.2 kiloa kuhaa on tosiasia, ensimmäinen kympin kuha. Aivan sairasta, aivan sairasta. .
Taas sama aivokuollut hymytila päälle ja järveä ympäri kotio lähtö jo vahvasti mielessä. Kuin toisinto edellisestä, viisto löytää ison kalan joka päästää veneen päällensä.
Tuttuun tapaan pitkä tuijotuskilpailu, mutta tämä lähtee karkuun. Ajan uudestaan kalan päälle ja jigiä veteen, nyt menee mamman hermot ja karmea pommi lyhyeen siimaan.
Tämäkin haaviin ilman sen kummempia häsläilyjä. Kurkkaus haavin pohjalle ja taas valtava kuha. 10.6 kiloa näyttää vaaka.
Tuplakympit kuhalla, ei voi käsittää. Ei voi ymmärtää. Hetki kelluttelua täysin tyhjin mielin, nyt on pakko lähteä kotio.
Irrotan jigin perukkeestakin ja sammutan luotaimet varmistaakseni että tämä reissu oli tässä. 30.6 kiloa kolmen kuhan yhteispaino. Varmasti sellainen päivä mikä ei aivan hetkeen unohdu.
Seuraavaksi sitten hkopenia miettimään ja taktiikoita siihen hiomaan.
