Blogi

Jokakeväinen viikon kalastusloma oli taas edessä. Olimme molemmat säästäneet talvilomamme tänne kevääseen ja suunnitelmissa olikin kalastaa kutenutta haukea, niin joella kuin järvelläkin.
Itseasiassa tämä olikin ensimmäinen kerta järvillä tänä vuonna.


Viikko tarjosi taas sitä kaikkea mitä keväinen kalastus parhaimmillaan ja pahimmillaan tarjoaa. Välillä hurjaa syöntiä ja välillä taas ei syöntiä ollenkaan. Suomen kevät näytti kelienkin puolesta kaikki mahdolliset, aina aurinkopläkästä lumimyrskyyn ja kaikkea siltä väliltä.

Tarkoituksena oli kalastaa isoa haukea matalasta ja niitä saimmekin.
Hauet eivät olleet mitään jättejä, mutta hienoja kaloja ja ennenkaikkea hienoa tärppejä.
Järveksi valitsimme paikan mikä syksyllä antoi uistellen hienoja haukia, mutta ennen emme olleet keväällä täällä käyneet. Homman juju aukesi kuitenkin aika nopeasti.

Kutulahtien keskustat, alle metrin syvyinen vesi ja hieman yllätykseksi jerkit takasivat onnistumisen. Kumiakin uitettiin, niin pientä kuin isoakin mutta silti hauet löivät selvästi paremmin jerkkeihin.

Joelta kuteneen ison hauen etsiminen ei sitten tulosta tuottanutkaan. Ei edes havaintoa isoista kaloista, ei kaikujen näytöllä eikä missään muuallakaan.

Aloittelimme myös ahvenenkalastuskautta varovasti, tähän ollaankin panostamassa tänä kautena selkeästi viime vuosia enemmän.

Ahvenia löydettiinkin ja ihan hienojakin vielä, myös muutama kuha kävi jigiä puremassa. Erittäin hauskaa kalastusta herkillä välineillä ja mukavaa vaihtelua haukihommiin.

Mutta olipahan se taas hauska viikko. Yhtenä päivänä ei vesille lähdetty, mutta muuten painettiin aikalailla hämärästä hämärään joka päivä. On se vaan hienoa hommaa!

Perjantaina lähdin yksin uhmaamaan tuulta joelle ja suunnitelmissa oli kuhan vertikaalijigaus. Aluksi homma vaikuttikin lupaavalta kun välivedestä löytyi suhteellisen lyhyen luotaamisen jälkeen muutama nätti kaari.
Montaa eri jigiä pääsin kaloille tarjoamaan, mutta se lyönti jäi harmillisesti puuttumaan. Hitaasti nousee aivan jigiin kiinni, mutta ei lyö.

Hauet olivat purulla ja löivätkin tuttuun tapaan, no nämä eivät pysyneet. Tässä vaiheessa alkaa tuuli olemaan sitä luokkaa että hommasta ei tule enää yhtään mitään. Hieman harmistuneena jätän päivän kesken ja painelen rantaan.

Seuraavana päivänä Toni istuikin tutusti keulassa, tuultakin oli luvattu huomattavasti edellistä päivää vähemmän.

Haukishädit ja vertsuvehkeet mukaan ja vesille. Ensin tovi haukien kiusaamista vertikaalijigaamalla, passiivisia ovat, yksi tärppi.

Sen jälkein vaihdettiin uisteluun ja slayeriin iskeekin noin neljän viiden kilon kala, munat sentään pois padasta.
Aurinko alkaa laskemaan ja kesken uistelun 2D kaikuun piirtyy todella iso kala. Uistellaan sen yli, kelataan kumit pois vedosta ja laitetaan vertsuvehkeet iskuun.
Molemmilla kova usko että nyt nousee iso kuha, mutta mitä ihmettä, emme löydä enää merkkiäkään kalasta. Luotaamme ja luotaamme mutta kala tuntuu hävinneen yhtä äkkiä kuin se ilmestyikin.
Saamme viimeisillä valoilla vielä muutaman tärpin, mutta nämäkään eivät pysy. No hieno ilma oli sentään ja muutenkin tutun hauska päivä vesillä.

Seuraaviksi päiviksi päätimme jalkautua Loimijoen rantaan toutaimia etsimään. Mukava välillä mennä kalaan ihan vaan reppu selässä, eikä raahata karmeaa määrää kamaa mukanaan.

Kaloja löydämmekin muutaman kosken vaihdon jälkeen ja pääsemme näkemään melko varmasti kututapahtumaa. Mikä ei ainakaan omiin silmiin ole ennen osunut.
Hienoja kaloja ovat kyllä nekin, odotamme innolla kun pikkukalat saapuvat virtapaikkoihin ja toutaimet niiden kimppuun agressiivisesti käyvät. Isoja kaloja ei siis osunut, mutta kaloja sentään ja muutenkin saatiin nauttia hienoista keväisistä keleistä.

Oli vihdoin aika korkata tämäkin kalastusmuoto tältä kaudelta käyntiin. Uusi kaikuluotain tuli hommattua ja kun sen sain asenneltua veneeseen, niin poltteet vertsuttamaan olivat jo todella kovat.
Uudet siimat setteihin ja pieni välinetarkastus, kaikki oli valmista.

Launtaina lähdin yksin liikkeelle, Toni oli edustustehtävissä perhomessuilla.
Pienehkössä tulvassa oleva joki ja tuuli eivät ne helpoimmat olosuhteet ole, mutta pienen paikkojen arpomisen jälkeen pääsin vesille.
Luotaimet päälle ja kaloja etsimään, nopeasti kaloja alkoikin näkymään pikkukalamassan ympärillä ja seassa.

Pääsen aika nopeasti tarjoamaan jigiä hienolle vähän pohjasta irti olevalla kalalle, varovainen nousu aivan kiinni jigiin ja siitä takaisin pohjaan. Ei maistunut.
Pieni jigiralli päälle ottipeliä etsiessä ja löytyyhän se, downsize tuntuu olevan päivän juttu ja hauet käyvät hulluna kiinni pienemmällä profiililla oleviin kumeihin. Osa hauista tuli haukimaisesti ”heti täysiä”, kun kumin huomasi ja osaa pidin aivan varmoina kuhina kunnes kalat veneen vieressä näin.

Kaiken kaikkiaan kymmenkunta kalaa ylös joista isoin jossain 6 kilon tuntumassa, erittäin hienoa hommaa taas talven jälkeen.

Kauaa ei tarvinnut seuraavanakaan päivänä kaloja etsiä ja nopeasti ensimmäiset kalat käyvät jigejä maistelemassa. Aurinko paistaa melko pilvettömältä taivaalta ja kuhina rantapuskissa vaan kiihtyy.
Kelin lämmetessä kalat muuttuvat selkeästi passiivisimmiksi ja häviävätkin välivedestä ja pikkukalaparvien reunoilta. Jokusia kaloja löydetään sieltä täältä ja niitä ottamaankin saadaan, kuitenkin selkeästi edellispäivää hitaampaa kalastusta.

Varmoja kuha havaintoja ei yhtään saatu, taisivat olla virtausta piilossa jossain. Odotellaan hetki että haukien kutu menee ohitse ja vesikin laskee niin homman pitäisi muuttua vielä hauskemmaksi, vaikka hauskaahan se jo nyt oli.

Tiedätte varmaan tunteen kun joskus kalastus tuntuu jopa helpolta ja vesillä ollessa luulee tietävänsä kalojen liikkeet ja aikeet? Kaloja tulee juuri sieltä mistä ajatteletkin ja rouheaakin mammaa on liikkeellä.
No, siitä kannattaa nauttia kun sitä kestää, joki varsinkin kun osaa opettaa sitä nöyryyttä.

Vietin kolme päivää vesillä, ei mitään hämärästä hämärään settiä mutta kuitenkin ihan rehellisiä päiviä. Ettei niitä kuuluisia ”pikapistoja” joilla ei odotakaan saavansa mitään.

Perjantaina homma vielä rokkasi, hauet löivät kovaa hitaasti uitettuun kumiin. Kaloja löytyi vielä pikkukalaparven tuntumastakin ja selkeästi olivat aktiivisesti syömässä. Isoimpina kaksi plus miinus kutosen mammaa. Myös muutama hyvän tuntuinen tärppi jotka eivät kuitenkaan pysyneet.

Lauantaina homma hankaloitui, pikkuparvien liepeillä olleet hauet olivat painuneet pohjaan eivätkä osoittaneet kiinnostusta vieheisiin. Jokunen juotikkaiden peittämä kala kuitenkin hirveällä hinkkaamisella ylös. Ajattelen että huomenna ne hakkaavat kunnolla kun vedenlämmöt on tänään nousseet.

Ja sitten se kolmas päivä, hieman flunssaisena vesille reilusti auringon nousun jälkeen.
Kaiun avulla löydän kyllä kaloja, yhden jopa oikein mukavan kokoisenkin. Mutta mitään en saa vieheestä kiinnostumaan, uitan kaikkia värejä, käytän lukossa kaikki omistamani päärynäpainot, välillä hitaasti, välillä nopeasti ja kaikkea siltä väliltä. Mutta ei mitään, ei edes sellaista pohjakosketusta minkä olisi voinut valehdella itselleen tärpiksi. Päivän saldoksi se kuuluisa tärpitön ämpee.

Mutta hienoahan luonnossa ja vesillä aina on, tärkeää on osata nauttia myös niistä hiljaisista päivistä eikä harmitella kalan tuloa tai oikeastaan sen tulemattomuutta.

Olin tosin viikolla käynyt jo työpäivän jälkeen hieman testailemassa uutta väriä ja vielä hyvin tuloksin. Kappaleitakin jokunen ja isoimpana 95-senttinen hauki silppuparven lähettyvältä.
Saimme Tonin kanssa vihdoin vapaat osumaan samaan aikaan ja kun avovettäkin löytyy, niin ei ole vaikea arvata mitä suunnitelmissa oli. Sen ison kutemattoman etsintää.

Ensimmäiseksi päiväksi valittiin tuttu paikka, josta on hyviä kaloja löytynyt. Tuulta reippaanlaisesti ja puolipilvinen keli.
Ei ihan se mitä toivottiin, mutta näillä mennään.
Eikä kauaakaan kun Tonin vapa niiaa, patin päältä Slayeria puree hieno kuntoinen metrikala. Mahtava alku päivälle.

Löydämme ison pikkukalaparven, jonka seassa ja alla haukia näkyykin kaiussa, näitä emme kuitenkaan saa kiinnostumaan kumeistamme. Jatkamme kalojen etsimistä, saamme muutaman kalan ja tärpin sieltä täältä, mitään ”koodia” päivään emme kuitenkaan keksi.

Illan jo hämärtyessä, lahnaparven reunalta tärähtää kumiin jotain painavaa. Heti vastarin jälkeen on selvää että nyt koukut upposi johonkin isompaan. Juromista syvällä ja veneen vierellä pintaan ja haaviin, menipäs hienosti.
Itse en kalaa ole nähnyt vielä kunnolla, mutta Toni sen kokoa hehkuttaa.

Harvoin kaloja punnitsemme, mutta tämä on silmäpuntarissa niin iso että uskomme ensimmäisen kympin olevan totta. Ja onhan se, 11.1 kiloa erittäin paksuselkäistä mahtihaukea. Edellinen ateria paistaa vielä vatsassa. JES!



Tämän jälkeen on takki aika tyhjä, kalastamme vielä hetken, mutta mitään erikoista ei siiman päähän osu. Olipas hieno alku!

Toiseksi päiväksi valittiin uusi paikka, tämä tuo aina mukavan lisän hommaan kun pääsee luotaamaan ja etsimään kaloja täysin tuntemattomista vesistä.
Tovin luotailujen ja ajeluiden jälkeen löydämmekin otollista paikkaa, paljon pohjanmuotoja, syöttikalaa ja vettäkin tarpeeksi.

Hinkataan ja hinkataan kunnes se odotettu tärppi tulee, Toni hetken luulee kumin jääneen pohjaan, mutta pohjan lähdettyä rauhallisesti liikkeelle totuus alkaa valjeta, nyt on ISO! Mutta tätä leikkiä kestää vain ensimmäisiin päänheilautuksiin ja kala irtoaa.

Tämä karkuutus jäi kaivelemaan, kalastamme paikkaa vielä tovin, kunnes tuuli yltyy sellaiseksi ettei hommasta enää tule mitään. Ajelemma tuulen suojaan syömään eväitä, tuulen vaan yllyttyä päätämme suunnata rampille ja lopettaa päivän kesken. Tonille tärppi, itselle mahtava tärpitön ämpee.

Kolmantena päivänä alkaa jo tuntumaan. Kunto on mennyt huonoksi kun ei meinaa enää jaksaa, mutta vesille lähdetään.

Rantaan saapuessa huomataan että kova tuuli on myllännyt veden melko sameaksi. Paikka on tuttu, mutta haukia ei tahdo tutuilla paikoilla olla. Pikkukalat löytyvät, mutta edes pieniä saalistajia ei kaiun näytölle piirry.
Kokeillaan monenlaista paikkaa ja vihdoin tärppi tulee. Tasaiselta savipohjalta johon ei kaikukaan piirtänyt mitään. Nätti 90-senttinen hauki käy käsissä. Samalta paikalta tärähtää toisenkin kerran, nyt 10 senttiä enemmän mittaa. Tasan metrinen hauki käy valokuvaamassa itsensä.

Tuuli alkaa taas olemaan sanoisinko raju, Supersään lupaama 5 metriä sekunnissa on todellisuudessa paljon enemmän.
Päätämme yhdessä tuumin suunnata takaisin rantaan, päätös on oikea koska paluu matkalla alkaa aallot olemaan sellaiset että 420 Suvista alkaa ominaisuudet loppumaan.
3 asteisessa vedessä uimakeikka ei varmasti ole hauska kokemus, vaikka päällä Ursuittia onkin.
Vaikka kalastuksesta pidämme, niin henkemme kaupalla sitä emme tee. Tovi rannalla istuskelua ja päätämme pakata kamat autoon ja lähteä. Erittäin hienot kolme päivää takana, vaikka tuuli olisikin saanut olla maltillisempi.

Uusi ennätys omalle kumille ja muitakin hienoja kaloja, ei voi olla kuin tyytyväinen.

Taas työviikko ohitse, mahdollisuus päästä kalalle, mutta keli näyttää karmealta. 7 metriä sekunnissa puhaltava tuuli ei aivan ideaali keli vesille ole, mutta pakkohan se oli lähteä, niin kauheat poltteet olivat taas viikon aikana kerinneet muodostumaan.
Tänään liikkeellä ilman perämies Tonia. Vene ja kamajumppa luonnistuu kyllä yksinkin, aikaa vaan suttaantuu hommaan enemmän. Ilman mitään isompia häslinkejä vene vesille ja kamat kyytiin.

Olosuhteet hieman muuttuneet edelliskerrasta, mutta pienellä ajelulla pikkukalaa alkaa piirtymään kaiun näytölle. Aika laittaa Slayeri veteen. Eikä aikaakaan kun tömähtää, painava tärppi, raskaat päänheilautukset ja juromista syvällä. Erittäin hienolla kropalla varustettu kala on pian haavin pohjalla. Pituutta 96 senttiä, mutta painoa 8.2. Onpa hieno kala.

Irroitus ja muu touhu kalan kanssa sujuu normaalisti. Vapautan kalan ja jään paikalle hetkeksi fiilistelemään. Hetken päästä hauki nouseekin pintaan pyörimään, mitä ihmettä. Haen kalan takaisin haaviin elpymään ja vapautan uudelleen. Taas kala lähtee, mutta sama laulu, pian takaisin pinnalla. Haen sen taas haavilla kyytiin. Kalan ilmarakko on aivan kivikova. Hetki vielä haavissa ja teen päätöksen papittaa kalan. Ensimmäisen käsiin jäänyt suurhauki on tosiasia.

Näille ei voi mitään, osa harrastusta. Hauki kestää pyyntitapahtuman rasituksen hyvin, mutta silti näihin on aina mahdollisuus. No kala mukaan ja hyötykäyttöön. Päätettiinkin Tonin kanssa kertoa tässä blogissa mitä vesillä todella tapahtuu, ettei kaikki reissut mene aina ihan nappiin.

Päätän tovin rannalle istuskelun jälkeen lähteä vesille vielä hetkeksi, löydänkin patin reunoilta aktiivista kalaa. Käsissä käy kaloja neljän kilon molemmin puolin.

Nään kaiussa pari mahtikalaa, mutta en saa niitä ottamaan, kovasta yrityksestä huolimatta. Kaksijakoinen päivä, toden totta.

Nyt on vuorossa oikein klassikoiden klassikko, varmasti yksi maailman maalatuimmista vieheväreistä. Jokainen joka on joskus kaupan uistinhyllyä selaillut on varmasti tähän väriin törmännyt. Oli siis luonnollista että Rutava Slayerin värikartastakin tämä väri löytyy.

Oranssia, keltaista,vihreää ja vahvan kontrastin tuovat mustat raidat. Toimii! Ei hullun ärsy, mutta ei kuitenkaan mikään luomukaan. Erityisesti Tonin luottoväri kirkkaaseen keliin ja sameaan veteen. Eikä ihme, niin monta kertaa tätä väriä purtiin joen penkoista viime kautena.

Tätä hetkeä ollaan taas odotettu, pitkä ja synkkä talvi on selätetty ja maaliskuun auringonsäteet jo lämmittävät. Avovettäkin alkaa löytymään ja hauet tankkaavat ennen kutua.

Vihdoin myös meidän vapaat ja kelit osuivat yhteen niin, että vesille päästiin. Paikat oli tietysti katsottu etukäteen jo valmiiksi, olihan siinä ollut koko talvi aikaa miettiä missä kausi avataan.
Toinen paikoista oli jo ennestään tuttu, niin sanottu ”isonkalan paikka”. Toiseksi paikaksi valittiin meille uusi paikka, tosin tietoa paikan kaloista on kylänmiesten jutuista ongittu ja muutenkin paikka näytti talven skouttausreissulla varsin potentiaaliselta.

Sääennusteiden perusteella valittiin tuo meillä uusi mesta ensimmäisen päivän kohteeksi. Välineiden tarkastelua moneen kertaan, huonosti nukuttu yö, lisää välineiden tarkastelua ja viimein saatiin yhdistelmä liikkeelle.

Pientä alkukankeutta oli havaittavissa kun vesille päästiin, niin miehissä kuin kalustossakin. Tavarat eivät löytäneet paikkaansa niin automaattisesti kun syksyllä ja yksi akunkenkäkin tuli siinä temmellyksessä väännettyä rikki.
No saatiin onneksi kaiku toimimaan, jotenkin siitä on tullut riippuvaiseksi, vaikka monta vuotta ollaan ilmankin pärjätty.

Lopulta kamat löysivät paikkansa ja päästiin tiputtamaan Rutava Slayer ensimmäistä kertaa tositoimiin. Uistelimme syvää penkkaa, pienen karikon kohdalta heti ensi tunnilla tärppi.
Olemme molemmat varmasti yhtä ihmeissään kuin siiman päässä ollut kalakin. Vastaiskukaan ei siinä hämmennyksessä lähtenyt, mutta onneksi kala pysyi haaviin asti kiinni.
Kauden ensimmäinen kala ylhäällä. Huhhuh mikä fiilis. Mitta näyttää 98-senttiä ja kroppaakin löytyy, onpa hieno kala. Mahtavaa tätä on taas odotettu.

Saamme saman karikon ympäriltä vielä 96-senttisen hauen ja muutaman tärpin päälle. Tämä paikka hiljenee ja lähdetään etsimään kalaa muualta.
Lahnaparven takana, joen sisäkaarteessa näkyy kaiussa iso kaari. Jussi heittää ilmoille kysymyksen kalan ottihalukkuudesta ja hetkeä myöhemmin painava tärppi tulee.
Nopean väsytyksen jälkeen haavissa päivän toinen 98-senttinen, tällä on kroppaa vielä edellistäkin enemmän. Ylävitoset lentää veneessä ja saattaa joku pieni onnistumisen kiljaisukin kuulua.

Jatkamme kalastusta vielä hetken, saaden jokusen kalankin ja ennen hämärän tuloa poistumme vesiltä. Avauspäivän saldoksi jäi yhteensä kuusi kalaa joista kolme ylitti painon puolesta suurhauen rajan.

Seuraavaksi päiväksi valitsimme tuon ”isonkalan” ja ”yhden tärpin” paikan. Paikkaan ei tuuli pääse sopimaan pahasti ja sitä oli tälle päivälle luvattu varsin reippaasti. Tavaratkin löytävät paikkansa huomattavasti edellispäivää helpommin, eikä mitään saada rikkikään. Hyvä alku siis.

Pienen siirtymän jälkeen saavumme paikalle, hyvältä näyttää, pikkukalat ovat paikalla. Saattaa kaiussa joku kuhakin näkyä, mutta niitä ei nyt haeta. Nyt haetaan sitä suurta haukea, sitä yhtä tärppiä. Hetken kalastelun jälkeen se tärppi sitten tulee. Tonin vavassa tärähtää raskaasti. Juuri sieltä mistä sen oli tarkoituskin tulla, mutta irtoaa.
Keisari värisessä Slayerissä syvät hampaanjäljet pään seudulla. Olisi pitänyt jäädä, mutta ei jäänyt tällä kertaa. No näille ei voi mitään.

Kalastamme paikkaa vielä useamman tunnin saamatta mitään kontaktia kaloihin, tosin se antoikin jo sen mitä lähdimme hakemaan. Sen yhden tärpin.

Tämän jälkeen lähdemmekin keliä karkuun ja suuntaamme takaisin tulorantaan. Hieno päivä tämäkin vesillä, vaikka toiselle tärppi ja toiselle tyylipuhdas tärpitön ämpee. Näitä mahtuu varmasti lisääkin tähän kauteen, parempi tottua heti alkuunsa.
Kauden aloitus oli kuitenkin erittäin onnistunut kaikkinensa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toisena värinä esittelyssä Hot Mahi.

Tämä väri onkin edellistä esittelyä selvästi tutumpi myös viehepuolella. Taas monen kaverin pakista löytyvä luottoväri, tosin tämän tyylisistä väreistä tuntuu lähes jokaisella (ainakin perhopuolella) olevan jonkinlainen oma muunnos. Tälläinen räikeä ja näkyvä vihreä ui myös Free Rutavan pakkien ehdottomaan eliittiin edellisenä kautena, antaen usean hienon kuhan. Eikä isot hauetkaan sitä varsinaisesti vierastaneet.

Väri on siis sekoitus vertikaalijigaajien suosimasta Mahi Mahista sekä viehepuolelta useasta jerkistä ja kumista löytyvästä Hot Pikestä. Pienellä Free Rutavan lisähöysteellä tietenkin. Värin ominta alaa tuntuu olevan samea vesi ja aurinkoinen keli. Eli alkukaudesta aina syksyn viimeisiin oikeasti valoisiin päiviin tarkoitettu täsmäase.

Aika polkaista Rutavaslayerin värikartan esittely käyntiin. Ensimmäisenä vuorossa on: ”KEISARI”.

Varsinkaan perhopuolella väri ei esittelyjä kaipaa ja löytyykin monen kaverin ykkösketjusta. Eikä suotta, sen verran kovia tekoja tällä värillä on tilillään.

Myös me olemme keisarin kanssa kokeneet hienoja onnistumisia, mainittakoon eräästä ulkosaariston lahdesta tämän väristä hollow deceiveriä puraissut reipas 11 kiloinen, hyljettä ruumiinrakenteeltaan muistuttava hauki marraskuun lopulla. Väri on siis kuin legendaarinen Pumu, mutta siihen on lisätty kultaa. Keisari on todellinen jokapaikanhöylä, joka toimii aina ensimmäisistä avoimista vesistä, pitkälle kauden loppuun asti. Aurinkoista ja tuulista tai tyyntä ja tuhnua, koskaan ei pahasti metsään mene kun tällä värillä päivän aloittaa.