Blogi

Alkaa olemaan aika paketoida tämä kausi. Ainakin siis kalenterillisesti, kelithän näyttävät siltä että kausi 2020-saattaa alkaa hyvinkin nopeasti.

Mutta takaisin tähän kauteen. Talven pimeät illat kulutettiin suunnittelemalla ja rakentamalla omaa shadi-mallia. Plastisolin valamisesta ei kokemusta aiemmin ollut ja 300 grammaiseen shadin valaminen meinasikin aiheuttaa harmaita hiuksia.
Tuollainen määrä plastisolia jäähtyessään kutistuu melkoisesti ja aiheuttaa kaikennäköisiä lommoja ja imuja valmiiseen tuotteeseen. Kaloja nämä lommot eivät varmasti haittaa, mutta allekirjoittaneen silmään ne paistoivat todella pahasti. Näistäkin selvittiin kokeilemalla erilaisia valutekniikoita ja vihdoin muotista alkoi tulla halutun näköistä shadia.

Kausi päästiin aloittamaan maaliskuussa ja siimanpäässä molemmilla roikkuivat oman pajan tuotokset. Harvoin kauden alkua odotettu ja jännitetty yhtä paljon.
Ensimmäisenä päivänään kumi toi veneeseen kolme yli seitsemän kilon haukea, fiilis oli vähätellen sanottuna mahtava. Ensimmäinen kympin ylityskin kumille osui alkukevääseen, vielä mukavalla marginaalilla. Reilu 11-kiloinen hauki sai toimia slayerin kymppikerhon puhkaisijana.

Kutua edeltävät hetket uisteltiin penkkoja ja kudun jälkeen siirryttiin heittelemään matalikkoja ja kaislanreunoja. Tämä on oikeastaan ainoa hetki vuodesta kun kalastamme isoa haukea alle 2 metrin vedestä.

Olikin hienoa kaivaa jerkkirasia pitkän tauon jälkeen esille ja antaa ”busille” kyytiä. Jos kudun jälkeisestä kalastuksesta joku yksittäinen hetki pitäisi mainita, se olisi varmasti tuplatärppi suurhauilta. Hirveellä sähläämisellä ja tuurilla saatiin molemmat kalat haavin pohjalle.

Alkukesästä käytiin haistelemassa lapinsuurvirran, Kemijoen virtauksia. Kalallisesti reissu ei meille mikään menestys ollut, mutta hauskaa oli senkin edestä. Parhaimpana reissusta mieleen painui Teemun yli 13-kiloinen mahtihauki ja Jaakon kova suora 116 senttisten haukien kanssa. Plussana tietysti mahtavat maisemat ja mukavat ihmiset.

Muuten kesä tuli touhuttua kaikkea ja melkein kaikkien kalojen kanssa. Ahventa, kuhaa, haukea ja samalla vähän isoja särkikaloja. Vertsuillen, vetäen ja rannalta heitellen. Ahveneen tulikin panostettua selkeästi enemmän ja se näkyikin kahtena kilon rajan ylityksenä, joesta näitä isoja ahvenia en kuitenkaan löytänyt. Kovasta yrityksestä huolimatta.

Kuhia tulikin yritettyä oikein tosissaan, jopa niin tosissaan että ensikautena kalastan kuhat jostain muualta kuin joesta. Niin hankalia ne ovat. Yhden yli kuuden kilon kalan kuitenkin onnistuin saamaan.

Haukia kesään osuikin paljon ja ennätystäkin paranneltiin pariin otteeseen. Tästä ajanjaksosta hienoimman hetken valitseminen on kuitenkin helppoa. Annan elämän toinen hauki, 117 senttinen ja melkein 12 kiloinen. Nopeasti vedettyyn 3 sentin ahvenvaappuun. Tämänkin kalan kohdalla oli hieman tuuria että se haaviin saatiin. 0.30 fluoro oli kiilautunut juuri sopivasti kalan hampaan väliin, eikä tästä johtuen mennyt poikki.

Pajallakin tuli viihdyttyä ja oma vertsukumi näki päivänvalon. Taas tarvittiin useampi testivalu ja tuumailua, ennenkuin muotista ulos tuleva jigi miellytti omaa silmää.

Sitten syksy, johon tietysti oli ladattu kovimmat odotukset. Ja se osottautuikin kaiken haastavimmaksi. Mitä paremmalta olosuhteet näyttivät ja vaikuttivat, sitä vaikeammaksi haukien saaminen muuttui.

Välillä oli järvillä sellaisia päiviä että kuhat löivät kumeihin paljon haukia hanakammin. Mitään syytä tähän en keksi, ehkä pitkään jatkunut korkeapaine ja pohjoistuuli, tai sitten vaan ei osattu.

Tämänkin ajankohdan huippuhetki on helppo mainita. Hk open syksy ja sen tapahtumat. Ykkösjärvemme oli täysin jumissa ja päivän tyhjänhieromisen jälkeen muutettiin täysin suunnitelmaa ja valittiin järvi jolla ei pitkään aikaan ole tullut käytyä. Ja se toimi! Ja samalla ei toiminut.
Kaksi kalaa korttiin, toisen ollessa kuitenkin 116 senttinen ja 13.4 kiloinen. Ennätys uusiksi ja vielä omalla vertsukumilla.

Omalle kohdalle osui kauden aikana monta hienoa kalaa. Sain ehkä jopa enemmän kuin uskalsin pyytääkään.
Suurhaukia tuli itselle 55 kappaletta, joista 10 puhkaisivat kerhokalan rajan. Täsmävertikaali osottautui tänä vuonna tehokkaimmaksi pyyntimuodoksi niin suurhaukien kuin kymppienkin valossa. 7 kymppiä ja 35 suurhaukee kertovat vertikaalijigauksen tehosta myös hauenkalastuksessa.
Yli 6 kilon kuhia tuli kaksi, molemmat vertsuttaen. Toinen tosiaan otti slayeriin perinteisen vertsujigin sijaan. Yli kilon ahvenia kaksi joista toinen vaapulla ja toinen jigillä.

Rutavan tilastot ovat tietysti vielä paremmat kun siihen lasketaan Toninkin kalat. Vaikkei toni tänä vuonna paljoa vesille kerinnytkään, no ensi vuonna lisää ja kovempaa.

Mutta kaikenkaikkiaan siis mahtava kausi, paljon tuli taas uutta opittua ja tutustuttua hienoihin ihmisiin vesillä.

Hienoa myös käydä katsomassa sivun kävijätietoja, joku siellä aina sillointällöin käy katselemassakin juttuja. Antaa lisävirtaa ja intoa kirjoitella.

Kelit ovat olleet melko syksyisiä, vaikka kalenterin mukaan pitäisi olla jo melkeinpä talvi.
No meitähän se ei tietenkään haittaa, jäätä kun muodostuu plussa keleillä hyvin vähän.
Järville ei kuitenkaan olla päästy kunnon päivää vetämään, niin herkästi pakkasyö tekee teräsjäätä näin kylmiin vesiin.

Reissut ovat siis keskittyneet virtaaviin vesiin, sateiden johdosta aika reilustikin virtaaviin vesiin.

Instagramissa meitä seuraavat ovat huomanneetkin että uutta kaikuluotainta on Suviin saatu.
HDS Live 9-tuumaisena ja livesight anturilla on namu laite ”lähitaisteluun” vertsutellessa sekä täsmäuisteluun kun laittaa perukkeeseen painoa niin, että kumi näkyy keilassa.

Kirjoittelen tästä ”livestä” vielä varmasti lisää, kunhan tunteja laitteen kanssa saan tarpeeksi alle.

Mutta itse kalastukseen. Vettä tosiaan on piisannut ja tämä hankaloittaa liikkumista sähkömoottorin avulla, kun monessa paikassa siirtymät ylävirtaan ovat mahdottomia tehdä.

Kalapaikat toki selkiytyvät kun suurin osa joesta on tasaisesti virtaavaa ränniä.
Kaloja on tullut tasaisen epätasaisesti, tuntuu ettei hauet oikeen vieläkään ole kovalla lyönnillä. Ja kuhan saa tuttuun tapaan tuurilla, jos saa.

Toki niitä onnistumisiakin on matkalle osunut. Akanvirran reunasta löytynyt 83-senttinen kuha joka kelpuutti hämmentävästi pystyssä tarjotun slayerin.

Sekä ensimmäisellä uistelureissulla liven kanssa slayeriin osunut nätti hauki.
Oli hieno seurata näytöltä kuinka rauhallisesti kala nousi pohjasta ja imaisi slayerin suuhunsa.

Kelit näyttävät ainakin tällä hetkellä siltä, että saattaa järvetkin vielä tämän vuoden loppupuolella aueta.
Olisikin todella mukavaa päästä joulunpyhinä vertsukepin kanssa järvellä jahtaamaan haukia.

Vaikkei kausi vielä täysin ohi olekaan, niin kirjoitellaan jotain ajatuksia ja mietteitä tästä kauniista vuodenajasta. Tänä vuonna tosin tuntui siltä, että loppukesästä hypättiin suoraan alkutalveen ja jätettiin syksy välistä. Pohjoisesta virrannut kylmä ilma jäähdytti vedet todella nopeasti ja tuntui ettei haukien tankkaus järvillä päässyt oikeastaan alkamaankaan.

No sitten itse kalastukseen. Niin kuin yllä mainitsin, niin hauenkalastus oli varsin haastavaa. Hienoja kaloja kyllä osui siiman päähän, mutta kunnon mayhemi päiviin ei oikein osuttu. Välläristä ei montaa haukea järviltä löydetty, eikä uistelemalla taidettu saada juuri mitään merkittävää saalista.
Hauet ovat maanneet pohjassa ja ainoa tapa saada näitä kaloja tuntui olevan vertsukumin tarjoaminen aivan kalan naamaan. Tämäkään ei aina tärppiä taannut, vaan hauki saattoi nousta katsomaan kumia ja tämän jälkeen sukeltaa takaisin pohjaan.

Kuhat sen sijaan tuntuivat olevan usein haukia kovemmalla syönnillä. Vertikaalijigaamalla jonain päivinä, kuhat löivät kumeihin jopa paremmalla prosentilla kuin hauet. Mitään jättikuhia emme saaneet veneeseen ylös asti, mutta kyllä niitäkin tarjoiltiin. Harmittavia karkuutuksia selvästi painavilta kaloilta. No jääpähän kova nälkä tuon kuparikyljen suhteen ensikaudeksi.

Ahvenhommat jäi harmittavan vähälle, enkä oikein tiedä miksi. Hienoa kalastusta ja mukavaa vaihtelua kaikujen tuijottamiseen sijaan.
Toki ehtiihän sitäkin vielä, jotenkin nuo hauet ja kuhat vaan veivät voiton kun reissuja suunniteltiin. Vaikka kiloinen ahven hieno kala onkin, niin saan silti itse isommat kiksit suuresta hauesta tai kuhasta.

Tonikin kerkesi syksyn mittaan Suvin keulaan istuskelemaan useamman kerran. Vaikkei yksinään kalastuksessakaan mitään vikaa ole, niin onhan jaettu ilo aina kaksinkertainen. Ja jaettu harmitus vaan puolikas normaalista.

Oma vertsukumi valmistui hieman etuajassa, suunnitelman mukaan se piti hieroa kuntoon vasta talven aikana, mutta hyvä näin.
HK-openissa siihen tärähti tuo 13.4 kiloinen mahtihauki ja yksi muukin kerhokala kävi sitä maistamassa. Onhan itse tehdyllä vieheellä saatu hauki jotenkin erilainen, vaikkei kaupallisilla vieheillä kalankaan saanti ole koskaan harmittanut.

Kausi jatkuu toivottavasti vielä, toivotaan ettei tuo veden kovempi muoto ehdi muodostua kalapaikkojen päälle vielä hetkeen.
Viikonloppuna täytyy ainakin yrittää vesille päästä.

Tänä vuonna tämä mahtikisa järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä, olimme kertaallisen innoissamme, sillä olemmehan me enemmän ”syksymiehiä”. Tai ainakin luulimme olevamme, no ollaan me vieläkin…

Syksyllähän homman pitäisi olla sisävesillä helppoa, uistellen aktiiviset pikkukalaparvien liepeiltä ylös ja loput sitten vertsuttaen. ”Helppoa viittä metriä” tuli jossain vaiheessa huudeltua, vaikka realistinen tavoite asetettiinkin kortin täyttymiseen. Treenit syksyn mittaan olivat menneet, no ei hyvin eikä huonosti. Isoja tuli, mutta mähinä tuntui puuttuvan. Erittäin passiivisia kaloja, välivesi haukea en edes muista nähneeni pitkään aikaan, tunnistaako sellaista edes enää viistosta? Luottavaisin mielin kuitenkin kilpailuun.

Aamulla hyvissä ajoin liikkeellä ja vesillä oltiin hämärässä ennen kilpailun alkua. Tägisana lappuun ja homma sai alkaa, matkalla ykköspaikoille tiputimme molemmat muutaman kerran jigin puikoille. Tärppi tuli välittömästi, jes ovat ainakin hieman aktiivisia.

Eikä aikaakaan kun tutulta paikalta löytyy iso hauki pohjasta. Pienellä sahaamisella Suvi päälle ja jigiä naamaan. Nousee! Nousee mutta painuu takaisin pohjaan tärppäämättä. Tämä toistuu jokaisen ison kalan kohdalla mikä löydetään, tai ei jokaisen, osa ei edes liikahda.

Uistelemme ja odotamme että syönti paranisi, mutta ei parane. Illan hämärtyessä on pienoinen epätoivo päällä, tyhjä kortti eikä lähelläkään tilannetta että siihen olisi kala saatu. Ei tämän näin pitänyt mennä.

No kotio vaihtamaan eväät ja samalla tehdään suunnitelmaan muutos, vaihdetaan paikkaa.


Sunnuntaina ennen auringonnousua rannassa. Toni kummastelee veden sameutta, onko se aina tälläistä syksyistä loimijokea? No ei tämä ainakaan eilistä huonommin voi mennä ja työnnetään vene vesille.

Aloitamme uistelulla, kivikkoa, penkkaa, tasasyvää niin välivedestä kuin pohjia nuollenkin. Eikä mitään, ei edes tärppiä. Kunnes luotaimeen piirtyy pohjaan selkeä iso kala.
Kelataan vehkeet ylös ja suuntaan kalan päälle valmiina tiputtamaan sille jigiä. Kaikki osuu nappiin ja kala lähteekin heti jigin huomattuaan hitaasti nousemaan sitä kohti, tärppikin tulee, niin kuin sen kuuluisikin aina tulla.
Ensi hetkistä lähtien on selvää että kala on iso, mutta haavissa vasta tajuamme sen todellisen koon. Rantaan hoitamaan mittaukset ja dokumentointi. Pituutta 116 ja painoa 13.4 kiloa. Huh mikä kala ja mihin paikkaan.

Tarvitsee myöntää että oma takki tyhjeni tämän kalan myötä aikalailla täysin, tosin eipä niitä pohjassa makaavia haukia olisi täydelläkään takilla saanut ottamaan.
Yksi hauki saatiin vielä mitalle, sentillä yli kisan alamitan. Ajelimme lopun aikaa kuhien, lahnojen ja ehkä muutaman hauenkin päälle, joista kuhat olivat ainoita mitkä jigistä kiinnostuivat.

Kisa meni siis samalla huonosti, mutta myös samalla erittäin hyvin. Ristiriitaistako. Hauskaa pidettiin ja syksyisestä luonnosta nautittiin, sehän se päätarkoitus taisi ollakin.
No ensi keväänä taas isketään. Iso kiitos järjestäjille, onnittelut voittajille ja hatunnosto muille tiimeille, hyvin vedetty!

Vedenlämmöt ovat vieläkin melko kesäiset, mutta poltteet uistelun aloittamiseen ovat käyneet sietämättömäksi. Uistelukamat ovat olleet jo mukanakin muutamalla reissulla, mutta eivät släyerit vaan vielä olleet veteen päässeet. Nyt oli kuitenkin aika koittaa uisteluakin tosissaan, alkoi sitä fiilistä löytymään että kala saattaisi niihin jo purra. Toki vertsukamat pysyivät mukana ja niillä päivän yleensä aloitankin.

Olin jo viikolla katsellut töiden jälkeisillä pistoilla paikkoja sillä kuuluisalla ”uistelusilmällä” ja valinta olikin helppo. Pitkää syvännettä muutamalla kivikolla varustettuna ja tietysti paljon syöttikalaa.

Kauaa ei tarvinnut luodata kun viiston näytölle osui paksu kaari, Suvi nopeasti kalan päälle ja pelagearia naamaan, kiinnostuu muttei lyö. Värirallia ja aina sama tulos, katsomaan tullaan mutta syödä ei. No nyt jos koskaan on aika kaivaa slayeri esille, 15 grammaa painoo naamaan ja uistelemalla kalaa kohti, ensimmäinen veto menee selkeästi ohi ja kelaan vehkeet ylös. Seuraava osuu linjalle, vähän vavalla uittoa korostaen ja vavassa tuntuu suuren hauen imaisu. Vastari osuu ja pian haavissa onkin 111-senttiä haukea, jes! Olipas hieno aloitus. Kalan paino jää mysteeriksi kun se lipsahtaa vähän vahingossakin takaisin veteen. No eipä se kalan upeutta poista. Tämän jälkeen vedänkin 5 tuntia puhdasta munapataa. On se hienoa.

Seuraavana päivänä valitsen paikaksi hieman erityyppisen mestan, pieniä monttuja joita on hieman hankala uistella ”rytmikkäästi”, enemmänkin vertsutus paikka siis. Mutta uistelu kamat lähtevät mukaan.

Jo ensimmäinen monttu tarjoaa kalan, kiukkusesti lyövä about 4 kilon hauki. Seuraavaa kalaa saakin etsiä tovin ja monttu montun perään osottautuu tyhjäksi. Tasaiselta savipohjalta löytyy kuitenkin tikku jota pidän varmana kalana, venekin osuu suoraan kohdalle ja sexy shadia kalan naamaan. Tärppi tuleekin salama ja tuntuu luissa asti, 104 senttinen kaveri pääsee takaisin vapauteen nopean mittaamisen jälkeen.

Löydän penkasta pienen kohouman jota jään hieromaan. Joskus nämä ovat kiviä tai muuta rytöä, mutta aina välillä tulee fiilis että tuon on pakko olla kala. Hetken hinkkaamisen jälkeen tuo ”kivi” lyökin kumiin niin että tärähtää, on ne vaan hienoja tärppejä tässä lajissa. Tällä kalalla mittaa muutaman sentti enemmän, 107.

Tämän jälkeen lähdenkin takaisin aloituspaikkaa. Matkalle osuu vielä yksi hieno kala mitä en kuitenkaan saa vertsuttaen lyömään. On siis taas aika koittaa uistelua, nyt on alkukankeus poistettu ja kala osuu heti linjalle. Tärppi jää kuitenkin puuttumaan ja pysäytän veneen ja kelaan kumia kyytiin. Kumin tullessa pintaan tuleekin sen perässä iso hauki mikä hotkaisee kumin kokonaan suuhunsa. Kaverilla piisaa virtaa ja välillä ollaan lähellä olla sotkussa niin peräprutkun kuin antureidenkin kanssa. Tämäkin lopulta väsyy ja saan sen haaviin. 108 senttinen tämä isopäinen hienon värinen hauki.

Kolme suurhaukee samaan päivään ei joella ihan helposti osu ja päätänkin lopettaa päivän siihen. Olipas hienoa taas vesillä.

Perukkeiden ja niiden materiaalien ympärillä käy välillä somessa kovakin keskustelu. Erilaisia perukemateriaaleja ja näiden valmistajia on monia ja vankkumattomia käyttäjiä löytyy monelle eri materiaalille. Lyötyy monoa, fluoroa, erilaisia titaaneja sekä solmittavia teräsperukeita.

Ostaako kaupasta valmis, vai tehdä itse?

Tykkään itse puuhastella kaikkea kun kalalle ei jostain syystä pääse ja itse perukkeen tekeminen onkin mieluisin vaihtoehto. Saapahan sellaisen kun haluaa, tai sattuu tulemaan. Näiden päihin vielä mieluisat lukot ja leikarit niin itseään miellyttävä peruke on valmis.

Käytän itse pääsääntöisesti kahta erilaista peruketta. Toista vertikaalijigauksessa ja toista uistelussa sekä heittelyssä. (Toki ahventa ja särkikaloja kalastan eri perukkeilla, mutta pysytään tässä jutussa näissä kahdessa).
Molemmat hommat hoituisivat varmasti vain toisellakin näistä, mutta jostain syystä olen päähäni saanut että näin on parempi, enkä osaa asiaa sen paremmin perustellakaan. Eli vertsutukseen Waken Jawlineä ja heittelyyn ja uisteluun G.T.R 7×7. Molemmissa materiaaleissa tietenkin tärkeintä on, että se kestää hauen hammasta sekä toinen tärkeä asia on saatavuus.
Waken Jawlineä ja G.T.R 7×7 löytyy paikallisesta Honkkarista aika usein hyllytavaranakin ja monesta eri verkkokaupastakin näitä saa tilattua. Jawline on yksisäikeistä titaniumia ja G.T.R 7×7 muovipäällysteistä ”vaijeria”. Kumpikaan materiaaleista ei ole vesillä pettänyt, mutta näidenkin kuntoa kannattaa aika ajoin tarkistella, niin pomminvarmoina en näitäkään pidä. Tyhmintähän on menettää iso kala vain sen takia että oli liian laiska tarkistamaan vehkeiden kuntoa kalalle lähtiessä.

Näytän miten itse teen perukkeen näistä kummastakin materiaalista, periaatteessa homma on ihan sama, mutta on siinä vähän erojakin.

Sanotaan aluksi vaikka huh huh, niin huikeaa kalastusta kesäloma on (ainakin omalla mittapuulla) tarjoillut tänä vuonna.
Ainoaksi ”tavoitteeksi” asetin saada ison kuhan vertsuttamalla joesta.

Tuo tavoite täyttyi, mutta hieman kliseisestikin sanottuna matka saattoi tässä tapauksessa olla päämäärää huikeampi.
Vaikka iso kuha onkin mahtava ja haastava kalastettava, niin ovat hauet silti lähempänä omaa sydäntä.

Kyllä se iso kuha tulikin, ei mikään iltalehden sivuilla näkynyt ”tanhupallo” mutta oma ennätys. Hieman ennen puolta yötä 85-senttinen ja 6.3-kiloinen kuha hyväksyi vihdoin 8-tuumaisen Pelagearin värissä Power Bleak.

Monia isoja kuhia löysin ja opein ehkä hieman missä ne aikaansa viettävät mihinkin aikaan, mutta jigiin lyömään niitä on tuskaisen vaikea saada.
Milloin ne ovat niin pinnassa ettei suvi mahdu kalan ja pinnan väliin, ne pelkäävät kaikkea niille tiputettavaa ja syöksyvät heti pohjaan tai eivät vaan lyö vaikka jokaista jigiä innolla tulevatkin katsomaan.
Pari harmittavaa tiputustakin sattui ennen kuin tuon kuhan ylös sain. Mutta tuli sentään, harvoin on kamojen pakkaaminen ollut niin kevyttä kuin tuon kuhan jälkeen keskellä yötä.

Ja sitten hauet mitä tuli täsmättyä ”sivuosumina”. Metrin päälle osuvia tuli useita joista kaksi isointa puhkoivat myös kerhorajan.
Toinen 117-senttinen 11.8-kiloinen ja toinen 115-senttinen ja 12.4 kiloinen mörssäri.

Tuo 117-senttinen kävi uudestaankin ylhäällä, kun se tuli Annan ahvenvaappuun kesken vetouistelun, hienosti kala väsytettiin vaikka taisi olla toinen hauki minkä elämässään sai.

Haukien määrä kaiussa kyllä yllätti, viime vuonna niitä ei tahtonut näkyä ollenkaan. Saattoi toki johtua kesästäkin mikä oli ennätyksellisen kuuma. Mutta tänä vuonna ne ovat olleet selkästi välivedessä saalistamassa ja vain odottamassa että jigiä tippuisi naamaan.

Täsmävertikaali on muutenkin maistunut nyt erittäin hyvin, siinä on jotain niin koukuttavaa. ”Luotaan vielä tuon paikan äkkiä” tai ”yksi tiputus vielä” on usein mielessä kun tarvitsisi alkaa suuntaamaan pois vesiltä.

Ahvenen täsmäystäkin tuli kokeiltua, ensimmäinen reissu antoikin hienoja yli 30-senttisiä raitapaitoja, mutta sen jälkeen on useammin siimanpäässä ollut pieni kuha, tai iso särkikala.

Myös noita joen matalikoita ja koskia on tullut kierreltyä rantamiehenä, mukavaan rentouttavaa puuhaa nakata reppu selkään, vapa käteen ja lähteä kävelemään rantoja pitkin.

Mutta on kalastus taas tarjonnut parastaan, vesillä on tullut oltua paljon ja jokaisesti hetkestä on nautittu.

Jo lähes perinteeksi muodostunut Lapinreissu osui tänä vuonna viikkoa ennen juhannusta. Mitään varsinaista suunnitelmaa emme tälle vuodelle olleet tehneet, mutta TeKiKa:n porukalta tuli kyselyä kiinnostaisiko Rovaniemellä käynti. Ja kiinnostihan se.
Pienet neuvottelut työmaalla että aikataulut sai sopimaan ja reissun sai lyödä lukkoon.
Suvi peräkärrylle, auto täyteen kalavehkeitä ja kevyt 800 kilometrin siirtymä sai alkaa. Matka menikin hyvin, ilman mitään kommelluksia ja paikalla oltiin aamuyöstä.
Hetki joen ja paikan ihastelua ja sitten unta kalloon.

Kalastimme Kemijoen lisäksi yhdellä toisella joella sekä muutamalla eri järvellä. Haukea pääsääntöisesti, mutta mahtui reissuun yksi ahvenellekin pyhitetty päivä.
Mitään huikeaa tykitystä ei meille osunut, ei haukien eikä ahventenkaan suhteen, mutta metrihauet kuitenkin mieheen ja muutama kirvelevä tärppi.
Onneksi Teemu ja Jaakko näyttivät miten homma toimii ja kaverit saivatkin aivan upeita kaloja joesta. Jaakolle kaksi 116 senttistä ja Teemulle 13.6 kiloinen superhauki, mahtavaa!

Herrojen kuvia voi käydä katsomassa heidän Instagram-tileiltään @heinonjaska ja @pahakuutti

Itse Lappiin tuli taas rakastuttua lisää, on siellä vaan hieno ilmapiiri ja ihmiset todella mukavia. Kaunista luontoa ja toinen toistaan mahtavempia kalavesiä.
Vaikka Kemijokea ihminen onkin muokannut kovalla kädellä, paljon kovemmalla kuin näitä kotoisia Kokkelia ja Loimijokea yhteensä, on se silti puhuttelevan kaunis paikka.

Kaiken kaikkiaan mahtireissu, kalastusta hienossa seurassa, hyvää ruokaa ja kauniita maisemia. Mitä muuta ihminen voi toivoa!

Erityiskiitos vielä paikan isännälle Antille, siinä on hieno ja ystävällinen mies joka vielä tietää hauenkalastuksestakin kohtuullisen paljon.

Loppukevät ja alkukesä ovat olleet viileää, sateista ja tuulista. Kalassa ollaan käyty, mutta onnistumiset ovat olleet harvassa. Joelta muutamia toutaimia, puikkoja ja pieniä ahvenia. Ei siis mitään mullistavaa, mutta nyt kelien hieman lämmittyä on kalakin alkanut taas purra.

Eräs metsälampi tarjosi hienoja ahvenia. Mitään mittaa ei mukana ollut, mutta koko oli ainakin allekirjoittaneelle ”ahvennoviisille” ennätyssuurta.
Noita pieniä lähestulkoon nolla kalastuspaineella olevia lampia löytyy etelästäkin aika liuta, näitäkin tarvitsisi enemmän kierrellä. Plussana vielä, että näissä pystyy kalastamaan hyvin vaikka tuulisikin reippaasti.

Viikolla töiden jälkeen on tullut käytyä paljon noita kosken niskoja ja loppuja heittelemässä, pikkukalaa on paikalla ja se kerää myös sen syöjää. Tapahtuma rikkaita iltoja, vaikkei kokoa olekaan oikein löytynyt.

Pääsin yhtenä päivänä liukenemaan töistä hieman aikasemmin, keli oli melko tyyni joten vene kärrylle ja matkaan. Kohteena oli kuhat ja ahvenet, niin vertsuttaen kuin jigatenkin. Muutaman kuhan tutusta paikkaa löydänkin, kovasti ovat kaverit liikkeellä eikä jigikään tunnu kelpaavan kun vihdoin päälle pääsen tiputtamaan. Hankalaa, niin kuin koko kuhan kalastuskin ollut tänä vuonna.

Hetken ajelun ja penkkojen jigaamisen jälkeen viistoon piirtyy iso kala, siis niin iso että alkaa melkein jännittämään. 7 metriä syvässä paikassa vain pari metriä pinnan alla on iso kala.
Pidän kalaa varmana kuhana, ei kai hauki nyt tuossa tähän aikaan pyörisi. Pääsen nopeasti kalan päälle. Pieneen jigiin ei mitään eloa ja virta painaakin aika nopeasti kalan päältä pois.

Jigin vaihto isompaan ja uusi yritys, nyt herää. Nousee kuhamaisen hiljaa jigiin kiinni ja varovainen imaisu, vastari, hetki pelkkää painoa ja sitten alkaa isot pään heilautukset. Kala käy nopeasti pinnassa ja huomaankin että iso haukihan se onkin.
Ei kyllä harmita yhtään, niin paljon hauesta pidän. Nopean mutta kovan väännön jälkeen kala haaviin. Mittaa 106 senttiä ja edellinen ateria paistaa nielusta, tulkitsen pyrstön kuuluvan jollkein isolle särkikalalle. Muutama kuva ja kala takaisin, huh huh kun on hieno fiilis.

Hetki vielä jigailua, muutama pieni ahven ja tämän jälkeen repimään soutuvenettä heinikon läpi. Onnistuneen reissun jälkeen tuo kamajumppakin menee paljon joutuisammin kuin vähän heikommin menneen.

Nyt onkin vuorossa hieman väline huoltoa ja sitten suuntaammekin pohjoisen vesille.

Ensimmäisenä päivänä pukkasi hieman kiirettä eikä aivan ottimestoille kisan alkuun keritty. Tarkoituksena perjantaina oli selvittää minne helleaalto on aktiiviset hauet ajanut, eikä vielä varsinaisesti täyttää korttia. Uisteltiin syvänteen reunoja sekä heitettiin keskivitaikkoja. Aktiivisista hauista ei vain ollut tietoakaan, kaiussa kaloja näkyi, mutta niitä ei nopealla hinkkaamisella saatu ottamaan.

Heittelemällä muutama puikko sieltä täältä ja Tonin jerkin vieressä pyörähtänyt selkeä suurhauki olikin alkuillan ainoat tapahtumat. Syvästä kaislan reunasta löytyi ensimmäinen mittakala, buster jerkkiä purrut laiha 102 senttinen kala. Kisatilanne tuo väsytykseenkin hieman lisäjännitystä, nyt ei saisi kaloja tiputella, ainakaan selkeisiin omiin möhleihin, onneksi kala pysy kiinni haaviin asti. Illan edetessä emme kuitenkaan enää kontakteja isompiin kaloihin saa, muutama nätti kuha on ilmestynyt väliveteen ihmettelemään nopeasti nousseen pintaveden lämpöjä. Näitä emme kuitenkaan jaksaneet haukikisassa lähteä ronkkimaan. No yksi yli metrinen kortille, voidaan lähteä tyytyväisinä kotio nukkumaan hetkeksi.

Lauantaina keli muuttui vielä haastavammaksi, lähes täysin peilityyni järvi ja pilvettömältä taivaalta paahtanut aurinko ei helppoa päivää luvannut. Varsinkaan kun edellispäivänä emme pystyneet minkäänlaista koodia ratkaisemaan. Aloitettiin siis nollasta. Syvää, matalaa, vitaikkoo, penkkoja ja kareja. Kunnes päädyttiin erään lahden perälle, Toni sai nopeasti mittakalan ylös eikä kauaa mennyt kun omaa pigiäkin vietiin reilun 90 toimesta. Täytettä korttiin, Jes! Samalta paikalta kasvuston seasta viehettä seurasi veneen viereen reilusti yli metrinen kala, jota emme kovasta yrityksestä huolimatta saaneet enää kiinnostumaan vieheistä.

Raju keli alkoi ottaa miehistä jo mehuja pois ja päädyimmekin rantapuskien varjoon pitämään pienen tauon. Kalat olivat sulkeneet suunsa täysin ja seuraava parempi kala löytyikin vasta iltamyöhässä viimeisiltä valoilta. Matalasta sekin. No kortti enää yhtä kalaa vailla, kovalla uskolla siis viimeiseen päivään.

Sunnuntaina ei sentään enää täysin pläkää ollut, vaikka kuuma toki silloinkin. Taktiikka oli selvä, kalastaa paikat joista kaloja saatu nopeasti ja jäädä hinkkaamaan jos tapahtumia löytyy. Puikot olivat suunsa saaneet auki ja löytyi vidan seasta yksi vahinko kuhakin, isoista hauista ei havaintoakaan.
Kellon ylittäessä 12 alkoi jo usko pikkuhiljaa loppumaan, Tonin hehkutukset ”toninpäivästä” alkoivat laantumaan. Eikö tosiaan saada edes korttia täyteen? Yhtäkkiä tuulen yltyessä hauet saivatkin innon alkaa syömään, busaa vietiin monella heitolla peräkkäin syvemmän vitaikon päältä. Tästä lyhyestä ikkunasta kortti täyteen, huh huh mikä helpotus. Kisa aikaa jäljellä reilu tunti, mutta molemmilla niin suuri onnistumisen tunne että kalastus oli enää lähinnä heittelyä, kalatkin sulkivat suunsa yhtä nopeasti kun aukaisivat.

Loppujen lopuksi saimme viiden isoimman yhteismitaksi 451 senttiä joka riitti sijoitukseen 86/429.
Meidän kisahistorian tuntien voitiin olla todella tyytyväisiä tulokseen, normaalisti kala kortillekin on ollut tekemätön paikka. Mutta hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan ja toivottavasti olisi syksyllä uudestaan. Hattua päästä kaikille osallistujille ja voittajille onnea huikeista tuloksista.