Tekijä: Toni Ojala

Tänä vuonna minulle ja Tonille osui syksyyn lomaviikko samaan aikaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti lähteä jonnekin pidemmällä, mutta jostain syystä jäimmekin hieromaan tänne etelään.
Kelitkin olivat kerrankin puolellamme ja saimme kalastella lähes kesäisissä lämpötiloissa. Jonain päivänä jopa ukkonen jyrähteli, ei aivan tyypillistä syyskuun vikalla viikolla.

Käytiin molemmille täysin uusilla paikoilla, tutuilla lumpeilla ja oikeastaan kaikkea siitä väliltä. Kohteena tutut isot petokalat, kuhat ja hauet. Vain yksi mesta floppasi täysin, eikä sieltä luotaimilla kaloja löydettykään, ei edes täkyparvia… No toisaalta, löytyi todella hienojakin paikkoja.

Kuhat, varsinkin isommat olivat todella hankalalla päällä. En tiedä oliko syksy vai jokin muu syy saanut isommat kuhat valumaan syvälle.
Monta hienoa kalaa löysimme mutta kalat surffailivat siellä 10 metrin syvemmällä puolella, eikä näitä sitten koitettukaan onkia.

Saimme kyllä hienoja kuhia, mutta isot jäivät tällä kertaa puuttumaan. Muutama todella potentiaalinen uusi ison kuhan paikkakin tuli ensikautta varten painettua mieleen.

Saimme kasattua jonkinlaisen suunnitelman HK-openiinkin ja jopa pienen varasuunnitelman sille, hauska nähdä kuinka hukassa sitä reilun viikon päästä taas ollaankaan.

Hyvää syksyn jatkoa ja käykäähän kalalla.

Kevät oli taas edennyt siihen pisteeseen että oli aika kisailla HK Openin merkeissä. Mitään kilpakalastuksen suuria ystäviä meistä ei kumpikaan ole, mutta näihin HK Openeihin on silti ollut aina mukava osallistua. Ja olihan taas tänäkin vuonna hauskaa.

Ensimmäisen päivän taktiikka oli selvä, lähes tyynikeli mahdollisesti täsmävertikaalin suvilla vähän isommallakin järvellä. Tarkoituksena oli siis onkia isot kalat korttiin. Tunti kisan alkamisesta lowikan näyttöön piirtyykin tuttu ison hauen kaiku. Kumia kalan naamaan, rauhallinen nousu jigiin ja samalla Tonin vapa niiaa tyvestä asti. Nopeasti kala haaviin, mittaukset, kuvailut,raportointi ja kala takaisin syvyyksiinsä. 115-senttiä ja 10.4-kiloa, Tonin uusi täsmävertsu enkka ja erittäin hienoon paikkaan.

Löydämme illalla vielä toisenkin hyvän hyvän hauen joka saadaan pitkällä hieromisella ottamaan jigiin kiinni. 106-senttiä tällä kaverilla mittaa ja toinen nätti kala kortille ensimmäisenä iltana.

Lauantain ennuste lupailikin jo hieman huonompaa keliä. Tuulta näytti riittävän ja vielä ikävästä suunnasta. Valitsimme järven missä pystyy edes kalastamaan tuollaisessa kelissä.
Aamulla ennen kelin nousua luotailemme selällä syvempää vettä ja löydämmekin ne muutamat tarvittavat isommat kalat syvältä. Harmittavasti emme saa näitä kuitenkaan lyömään. Ne kiinnoistuvat jigeistä ja seurailivat niitä, mutta eivät vain ottaneet kiinni.
Sitten oli vuoro siirtyä aallokkoa karkuun heittämään matalempia ja suojaisempia kohtia. Heitimme kaikentyyppistä paikkaa, kusimatalaa, keskivitaikkoa, tuttuja lumpeita ja vaikka mitä.
Mitään edes hieman isompaa emme saaneet siimanpäähän eikä tietysti kortillekaan.

Lauantaina nollatulos ja kesken jätetty päivä. Ei ihan niin kuin olimme suunnitelleet.



Kisan viimeiseen päivään starttasimmekin aikasin ja suoritimme pitkähkön siirtymän järvelle. Löydämme nopeasti kutulahden penkasta hyvin pikkukalaa ja seassa näyttäisi olevan haukiakin. Saamme paikasta pitkän tauon jälkeen hieman yli 90 senttisen kalan kortille sekä useamman muun yli 80 senttisen hauen.
Toivo täydestä kortista elää siis vielä.

Kuusi tuntia, muutamaa pikkuhaukea ja karkuun uivia kuhia myöhemmin se täydenkortin toivo on jo hieman hiipunut.
Tästä alkaakin sitten erikoinen viimeinen puolituntinen kisassa. Pääsemme ison kalan päälle ja Toni tarjoaa jigiä sen naamaan. Isolle hauelle tyypilliseesn tapaan rauhalliset liikkeet on tälläkin kaverilla ja tärppikin on tuttu imaisu.
Tämä kala kuitenkin irtoaa ennen kuin kerkiämme näkemään sitä.

Nauran itse niin että mahaan sattuu, mutta Tonia taitaa karkuutus hieman harmittaa, no sattuuhan niitä.

Löydämme vielä yhden paremman kalan, kisa aikaa jäljellä enää minuutteja eikä kala osoita mitään mielenkiintoa jigiin. Tuuli heittää meidät pois kalan päältä ja jigikin laahailee jossain veneen perässä. Samassa kala päättääkin iskeä!
Kaksi minuuttia ennen kisan loppua kala haaviin. Nopeasti kala mitalle ja pituus riittää, on yli 90.
Märästä puhelimen näytöstä ja takkuilevasta mobiilidatasta huolimatta saamme kalan ilmoitettua ennen kisan loppua. Huh huh, ei voi muuta sanoa.

Kortin täyteen saaminen oli ainoa tavoitteemme ja se jäi yhtä kalaa vajaaksi. Toisaalta Tonille uusi vertsuenkka, nättejä vahinkokuhia ja paljon naurua vesillä kääntää koko homman reilusti plussan puolelle. Lopputulos neljälle hauelle oli 409cm ja sijoitus 50.
Hauskaa oli ja eiköhän me taas syksyllä olla mukana.
Isot onnittelut voittajille ja kiitokset järjestäjille.

Kelit ovat olleet melko syksyisiä, vaikka kalenterin mukaan pitäisi olla jo melkeinpä talvi.
No meitähän se ei tietenkään haittaa, jäätä kun muodostuu plussa keleillä hyvin vähän.
Järville ei kuitenkaan olla päästy kunnon päivää vetämään, niin herkästi pakkasyö tekee teräsjäätä näin kylmiin vesiin.

Reissut ovat siis keskittyneet virtaaviin vesiin, sateiden johdosta aika reilustikin virtaaviin vesiin.

Instagramissa meitä seuraavat ovat huomanneetkin että uutta kaikuluotainta on Suviin saatu.
HDS Live 9-tuumaisena ja livesight anturilla on namu laite ”lähitaisteluun” vertsutellessa sekä täsmäuisteluun kun laittaa perukkeeseen painoa niin, että kumi näkyy keilassa.

Kirjoittelen tästä ”livestä” vielä varmasti lisää, kunhan tunteja laitteen kanssa saan tarpeeksi alle.

Mutta itse kalastukseen. Vettä tosiaan on piisannut ja tämä hankaloittaa liikkumista sähkömoottorin avulla, kun monessa paikassa siirtymät ylävirtaan ovat mahdottomia tehdä.

Kalapaikat toki selkiytyvät kun suurin osa joesta on tasaisesti virtaavaa ränniä.
Kaloja on tullut tasaisen epätasaisesti, tuntuu ettei hauet oikeen vieläkään ole kovalla lyönnillä. Ja kuhan saa tuttuun tapaan tuurilla, jos saa.

Toki niitä onnistumisiakin on matkalle osunut. Akanvirran reunasta löytynyt 83-senttinen kuha joka kelpuutti hämmentävästi pystyssä tarjotun slayerin.

Sekä ensimmäisellä uistelureissulla liven kanssa slayeriin osunut nätti hauki.
Oli hieno seurata näytöltä kuinka rauhallisesti kala nousi pohjasta ja imaisi slayerin suuhunsa.

Kelit näyttävät ainakin tällä hetkellä siltä, että saattaa järvetkin vielä tämän vuoden loppupuolella aueta.
Olisikin todella mukavaa päästä joulunpyhinä vertsukepin kanssa järvellä jahtaamaan haukia.

Jo lähes perinteeksi muodostunut Lapinreissu osui tänä vuonna viikkoa ennen juhannusta. Mitään varsinaista suunnitelmaa emme tälle vuodelle olleet tehneet, mutta TeKiKa:n porukalta tuli kyselyä kiinnostaisiko Rovaniemellä käynti. Ja kiinnostihan se.
Pienet neuvottelut työmaalla että aikataulut sai sopimaan ja reissun sai lyödä lukkoon.
Suvi peräkärrylle, auto täyteen kalavehkeitä ja kevyt 800 kilometrin siirtymä sai alkaa. Matka menikin hyvin, ilman mitään kommelluksia ja paikalla oltiin aamuyöstä.
Hetki joen ja paikan ihastelua ja sitten unta kalloon.

Kalastimme Kemijoen lisäksi yhdellä toisella joella sekä muutamalla eri järvellä. Haukea pääsääntöisesti, mutta mahtui reissuun yksi ahvenellekin pyhitetty päivä.
Mitään huikeaa tykitystä ei meille osunut, ei haukien eikä ahventenkaan suhteen, mutta metrihauet kuitenkin mieheen ja muutama kirvelevä tärppi.
Onneksi Teemu ja Jaakko näyttivät miten homma toimii ja kaverit saivatkin aivan upeita kaloja joesta. Jaakolle kaksi 116 senttistä ja Teemulle 13.6 kiloinen superhauki, mahtavaa!

Herrojen kuvia voi käydä katsomassa heidän Instagram-tileiltään @heinonjaska ja @pahakuutti

Itse Lappiin tuli taas rakastuttua lisää, on siellä vaan hieno ilmapiiri ja ihmiset todella mukavia. Kaunista luontoa ja toinen toistaan mahtavempia kalavesiä.
Vaikka Kemijokea ihminen onkin muokannut kovalla kädellä, paljon kovemmalla kuin näitä kotoisia Kokkelia ja Loimijokea yhteensä, on se silti puhuttelevan kaunis paikka.

Kaiken kaikkiaan mahtireissu, kalastusta hienossa seurassa, hyvää ruokaa ja kauniita maisemia. Mitä muuta ihminen voi toivoa!

Erityiskiitos vielä paikan isännälle Antille, siinä on hieno ja ystävällinen mies joka vielä tietää hauenkalastuksestakin kohtuullisen paljon.

Jokakeväinen viikon kalastusloma oli taas edessä. Olimme molemmat säästäneet talvilomamme tänne kevääseen ja suunnitelmissa olikin kalastaa kutenutta haukea, niin joella kuin järvelläkin.
Itseasiassa tämä olikin ensimmäinen kerta järvillä tänä vuonna.


Viikko tarjosi taas sitä kaikkea mitä keväinen kalastus parhaimmillaan ja pahimmillaan tarjoaa. Välillä hurjaa syöntiä ja välillä taas ei syöntiä ollenkaan. Suomen kevät näytti kelienkin puolesta kaikki mahdolliset, aina aurinkopläkästä lumimyrskyyn ja kaikkea siltä väliltä.

Tarkoituksena oli kalastaa isoa haukea matalasta ja niitä saimmekin.
Hauet eivät olleet mitään jättejä, mutta hienoja kaloja ja ennenkaikkea hienoa tärppejä.
Järveksi valitsimme paikan mikä syksyllä antoi uistellen hienoja haukia, mutta ennen emme olleet keväällä täällä käyneet. Homman juju aukesi kuitenkin aika nopeasti.

Kutulahtien keskustat, alle metrin syvyinen vesi ja hieman yllätykseksi jerkit takasivat onnistumisen. Kumiakin uitettiin, niin pientä kuin isoakin mutta silti hauet löivät selvästi paremmin jerkkeihin.

Joelta kuteneen ison hauen etsiminen ei sitten tulosta tuottanutkaan. Ei edes havaintoa isoista kaloista, ei kaikujen näytöllä eikä missään muuallakaan.

Aloittelimme myös ahvenenkalastuskautta varovasti, tähän ollaankin panostamassa tänä kautena selkeästi viime vuosia enemmän.

Ahvenia löydettiinkin ja ihan hienojakin vielä, myös muutama kuha kävi jigiä puremassa. Erittäin hauskaa kalastusta herkillä välineillä ja mukavaa vaihtelua haukihommiin.

Mutta olipahan se taas hauska viikko. Yhtenä päivänä ei vesille lähdetty, mutta muuten painettiin aikalailla hämärästä hämärään joka päivä. On se vaan hienoa hommaa!

Olin tosin viikolla käynyt jo työpäivän jälkeen hieman testailemassa uutta väriä ja vielä hyvin tuloksin. Kappaleitakin jokunen ja isoimpana 95-senttinen hauki silppuparven lähettyvältä.
Saimme Tonin kanssa vihdoin vapaat osumaan samaan aikaan ja kun avovettäkin löytyy, niin ei ole vaikea arvata mitä suunnitelmissa oli. Sen ison kutemattoman etsintää.

Ensimmäiseksi päiväksi valittiin tuttu paikka, josta on hyviä kaloja löytynyt. Tuulta reippaanlaisesti ja puolipilvinen keli.
Ei ihan se mitä toivottiin, mutta näillä mennään.
Eikä kauaakaan kun Tonin vapa niiaa, patin päältä Slayeria puree hieno kuntoinen metrikala. Mahtava alku päivälle.

Löydämme ison pikkukalaparven, jonka seassa ja alla haukia näkyykin kaiussa, näitä emme kuitenkaan saa kiinnostumaan kumeistamme. Jatkamme kalojen etsimistä, saamme muutaman kalan ja tärpin sieltä täältä, mitään ”koodia” päivään emme kuitenkaan keksi.

Illan jo hämärtyessä, lahnaparven reunalta tärähtää kumiin jotain painavaa. Heti vastarin jälkeen on selvää että nyt koukut upposi johonkin isompaan. Juromista syvällä ja veneen vierellä pintaan ja haaviin, menipäs hienosti.
Itse en kalaa ole nähnyt vielä kunnolla, mutta Toni sen kokoa hehkuttaa.

Harvoin kaloja punnitsemme, mutta tämä on silmäpuntarissa niin iso että uskomme ensimmäisen kympin olevan totta. Ja onhan se, 11.1 kiloa erittäin paksuselkäistä mahtihaukea. Edellinen ateria paistaa vielä vatsassa. JES!



Tämän jälkeen on takki aika tyhjä, kalastamme vielä hetken, mutta mitään erikoista ei siiman päähän osu. Olipas hieno alku!

Toiseksi päiväksi valittiin uusi paikka, tämä tuo aina mukavan lisän hommaan kun pääsee luotaamaan ja etsimään kaloja täysin tuntemattomista vesistä.
Tovin luotailujen ja ajeluiden jälkeen löydämmekin otollista paikkaa, paljon pohjanmuotoja, syöttikalaa ja vettäkin tarpeeksi.

Hinkataan ja hinkataan kunnes se odotettu tärppi tulee, Toni hetken luulee kumin jääneen pohjaan, mutta pohjan lähdettyä rauhallisesti liikkeelle totuus alkaa valjeta, nyt on ISO! Mutta tätä leikkiä kestää vain ensimmäisiin päänheilautuksiin ja kala irtoaa.

Tämä karkuutus jäi kaivelemaan, kalastamme paikkaa vielä tovin, kunnes tuuli yltyy sellaiseksi ettei hommasta enää tule mitään. Ajelemma tuulen suojaan syömään eväitä, tuulen vaan yllyttyä päätämme suunnata rampille ja lopettaa päivän kesken. Tonille tärppi, itselle mahtava tärpitön ämpee.

Kolmantena päivänä alkaa jo tuntumaan. Kunto on mennyt huonoksi kun ei meinaa enää jaksaa, mutta vesille lähdetään.

Rantaan saapuessa huomataan että kova tuuli on myllännyt veden melko sameaksi. Paikka on tuttu, mutta haukia ei tahdo tutuilla paikoilla olla. Pikkukalat löytyvät, mutta edes pieniä saalistajia ei kaiun näytölle piirry.
Kokeillaan monenlaista paikkaa ja vihdoin tärppi tulee. Tasaiselta savipohjalta johon ei kaikukaan piirtänyt mitään. Nätti 90-senttinen hauki käy käsissä. Samalta paikalta tärähtää toisenkin kerran, nyt 10 senttiä enemmän mittaa. Tasan metrinen hauki käy valokuvaamassa itsensä.

Tuuli alkaa taas olemaan sanoisinko raju, Supersään lupaama 5 metriä sekunnissa on todellisuudessa paljon enemmän.
Päätämme yhdessä tuumin suunnata takaisin rantaan, päätös on oikea koska paluu matkalla alkaa aallot olemaan sellaiset että 420 Suvista alkaa ominaisuudet loppumaan.
3 asteisessa vedessä uimakeikka ei varmasti ole hauska kokemus, vaikka päällä Ursuittia onkin.
Vaikka kalastuksesta pidämme, niin henkemme kaupalla sitä emme tee. Tovi rannalla istuskelua ja päätämme pakata kamat autoon ja lähteä. Erittäin hienot kolme päivää takana, vaikka tuuli olisikin saanut olla maltillisempi.

Uusi ennätys omalle kumille ja muitakin hienoja kaloja, ei voi olla kuin tyytyväinen.

Nyt on vuorossa oikein klassikoiden klassikko, varmasti yksi maailman maalatuimmista vieheväreistä. Jokainen joka on joskus kaupan uistinhyllyä selaillut on varmasti tähän väriin törmännyt. Oli siis luonnollista että Rutava Slayerin värikartastakin tämä väri löytyy.

Oranssia, keltaista,vihreää ja vahvan kontrastin tuovat mustat raidat. Toimii! Ei hullun ärsy, mutta ei kuitenkaan mikään luomukaan. Erityisesti Tonin luottoväri kirkkaaseen keliin ja sameaan veteen. Eikä ihme, niin monta kertaa tätä väriä purtiin joen penkoista viime kautena.

Tätä hetkeä ollaan taas odotettu, pitkä ja synkkä talvi on selätetty ja maaliskuun auringonsäteet jo lämmittävät. Avovettäkin alkaa löytymään ja hauet tankkaavat ennen kutua.

Vihdoin myös meidän vapaat ja kelit osuivat yhteen niin, että vesille päästiin. Paikat oli tietysti katsottu etukäteen jo valmiiksi, olihan siinä ollut koko talvi aikaa miettiä missä kausi avataan.
Toinen paikoista oli jo ennestään tuttu, niin sanottu ”isonkalan paikka”. Toiseksi paikaksi valittiin meille uusi paikka, tosin tietoa paikan kaloista on kylänmiesten jutuista ongittu ja muutenkin paikka näytti talven skouttausreissulla varsin potentiaaliselta.

Sääennusteiden perusteella valittiin tuo meillä uusi mesta ensimmäisen päivän kohteeksi. Välineiden tarkastelua moneen kertaan, huonosti nukuttu yö, lisää välineiden tarkastelua ja viimein saatiin yhdistelmä liikkeelle.

Pientä alkukankeutta oli havaittavissa kun vesille päästiin, niin miehissä kuin kalustossakin. Tavarat eivät löytäneet paikkaansa niin automaattisesti kun syksyllä ja yksi akunkenkäkin tuli siinä temmellyksessä väännettyä rikki.
No saatiin onneksi kaiku toimimaan, jotenkin siitä on tullut riippuvaiseksi, vaikka monta vuotta ollaan ilmankin pärjätty.

Lopulta kamat löysivät paikkansa ja päästiin tiputtamaan Rutava Slayer ensimmäistä kertaa tositoimiin. Uistelimme syvää penkkaa, pienen karikon kohdalta heti ensi tunnilla tärppi.
Olemme molemmat varmasti yhtä ihmeissään kuin siiman päässä ollut kalakin. Vastaiskukaan ei siinä hämmennyksessä lähtenyt, mutta onneksi kala pysyi haaviin asti kiinni.
Kauden ensimmäinen kala ylhäällä. Huhhuh mikä fiilis. Mitta näyttää 98-senttiä ja kroppaakin löytyy, onpa hieno kala. Mahtavaa tätä on taas odotettu.

Saamme saman karikon ympäriltä vielä 96-senttisen hauen ja muutaman tärpin päälle. Tämä paikka hiljenee ja lähdetään etsimään kalaa muualta.
Lahnaparven takana, joen sisäkaarteessa näkyy kaiussa iso kaari. Jussi heittää ilmoille kysymyksen kalan ottihalukkuudesta ja hetkeä myöhemmin painava tärppi tulee.
Nopean väsytyksen jälkeen haavissa päivän toinen 98-senttinen, tällä on kroppaa vielä edellistäkin enemmän. Ylävitoset lentää veneessä ja saattaa joku pieni onnistumisen kiljaisukin kuulua.

Jatkamme kalastusta vielä hetken, saaden jokusen kalankin ja ennen hämärän tuloa poistumme vesiltä. Avauspäivän saldoksi jäi yhteensä kuusi kalaa joista kolme ylitti painon puolesta suurhauen rajan.

Seuraavaksi päiväksi valitsimme tuon ”isonkalan” ja ”yhden tärpin” paikan. Paikkaan ei tuuli pääse sopimaan pahasti ja sitä oli tälle päivälle luvattu varsin reippaasti. Tavaratkin löytävät paikkansa huomattavasti edellispäivää helpommin, eikä mitään saada rikkikään. Hyvä alku siis.

Pienen siirtymän jälkeen saavumme paikalle, hyvältä näyttää, pikkukalat ovat paikalla. Saattaa kaiussa joku kuhakin näkyä, mutta niitä ei nyt haeta. Nyt haetaan sitä suurta haukea, sitä yhtä tärppiä. Hetken kalastelun jälkeen se tärppi sitten tulee. Tonin vavassa tärähtää raskaasti. Juuri sieltä mistä sen oli tarkoituskin tulla, mutta irtoaa.
Keisari värisessä Slayerissä syvät hampaanjäljet pään seudulla. Olisi pitänyt jäädä, mutta ei jäänyt tällä kertaa. No näille ei voi mitään.

Kalastamme paikkaa vielä useamman tunnin saamatta mitään kontaktia kaloihin, tosin se antoikin jo sen mitä lähdimme hakemaan. Sen yhden tärpin.

Tämän jälkeen lähdemmekin keliä karkuun ja suuntaamme takaisin tulorantaan. Hieno päivä tämäkin vesillä, vaikka toiselle tärppi ja toiselle tyylipuhdas tärpitön ämpee. Näitä mahtuu varmasti lisääkin tähän kauteen, parempi tottua heti alkuunsa.
Kauden aloitus oli kuitenkin erittäin onnistunut kaikkinensa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toisena värinä esittelyssä Hot Mahi.

Tämä väri onkin edellistä esittelyä selvästi tutumpi myös viehepuolella. Taas monen kaverin pakista löytyvä luottoväri, tosin tämän tyylisistä väreistä tuntuu lähes jokaisella (ainakin perhopuolella) olevan jonkinlainen oma muunnos. Tälläinen räikeä ja näkyvä vihreä ui myös Free Rutavan pakkien ehdottomaan eliittiin edellisenä kautena, antaen usean hienon kuhan. Eikä isot hauetkaan sitä varsinaisesti vierastaneet.

Väri on siis sekoitus vertikaalijigaajien suosimasta Mahi Mahista sekä viehepuolelta useasta jerkistä ja kumista löytyvästä Hot Pikestä. Pienellä Free Rutavan lisähöysteellä tietenkin. Värin ominta alaa tuntuu olevan samea vesi ja aurinkoinen keli. Eli alkukaudesta aina syksyn viimeisiin oikeasti valoisiin päiviin tarkoitettu täsmäase.

Aika polkaista Rutavaslayerin värikartan esittely käyntiin. Ensimmäisenä vuorossa on: ”KEISARI”.

Varsinkaan perhopuolella väri ei esittelyjä kaipaa ja löytyykin monen kaverin ykkösketjusta. Eikä suotta, sen verran kovia tekoja tällä värillä on tilillään.

Myös me olemme keisarin kanssa kokeneet hienoja onnistumisia, mainittakoon eräästä ulkosaariston lahdesta tämän väristä hollow deceiveriä puraissut reipas 11 kiloinen, hyljettä ruumiinrakenteeltaan muistuttava hauki marraskuun lopulla. Väri on siis kuin legendaarinen Pumu, mutta siihen on lisätty kultaa. Keisari on todellinen jokapaikanhöylä, joka toimii aina ensimmäisistä avoimista vesistä, pitkälle kauden loppuun asti. Aurinkoista ja tuulista tai tyyntä ja tuhnua, koskaan ei pahasti metsään mene kun tällä värillä päivän aloittaa.